Aihearkisto: Omakustanne

Indiekirjailijan eväät

Vastaa

Perustaidot tekstinkäsittelystä, huterat tiedot kirja-alasta, läpikuultavan ohut ymmärrys kirjojen omakustannekentästä ja hyppy tuntemattomaan ilman ensimmäistäkään suunnitelmaa.

Nuo olivat evääni kesällä 2011, kun tein päätöksen julkaista nettiin laittamani tarinan kirjamuodossa. Ennen tätä olin ajatellut, että jos tarinani koskaan päätyisi kirjoihin ja kansiin, Allianssi.125 olisi vain yksi kirja kahdella etukannella. Näin ollen kirja olisi pitänyt kääntää ympäri, kun oli aika aloittaa  tarinan toisen puoliskon lukeminen. Tämä erikoinen kuvitelma ei tietenkään ollut toteutettavissa ja tuloksena oli loppujen lopuksi kaksi kirjaa.

Niinpä käsissäni oli yllättäen kirjoja, enkä tiennyt mitä niiden kanssa olisi pitänyt tehdä. En edes tiennyt uskalsinko tehdä mitään. Kannattiko niistä puhua ystäväpiiriä pidemmälle lainkaan vai pitäisikö alkaa panostaa englanninkielisiin painoksiin? Olinhan ajatellut tarinan englanniksi ja vasta kirjoittamisen vaiheessa se sai suomenkielisen muotonsa.

Aloin kuitenkin hiljalleen opetella uutta. Turvauduin internetin pohjattomiin viisasteluihin, sillä aiheesta ei ollut kursseja tarjolla, eikä minulla ei ollut ketään, jolta olisin voinut neuvoja ja vinkkejä kysyä. Toki tiedostin, etten ollut ainoa omakustanteisesti kirjansa julkaissut, mutta en edes harkinnut etsiväni käsiini muita kaltaisiani. Oletin suurimman osan heistä kirjoittavan muistelmia muutenkin. Minun oli siis sovellettava luettua ja improvisoitava.

Onneksi en tuolloin tiennyt kaikkia valintani seurauksia. Jouduin purkamaan ja kerimään, opettelemaan sosiaalisen median lainalaisuuksia, toteamaan kirja-alan oikukkuuden sekä suhteuttamaan odotuksiani. Tein virheitä, typeriäkin sellaisia. Myös osa odotuksistani romuttui perinpohjaisesti, mutta toiset taas ylittyivät moninkertaisesti. Vuosien mittaan pääsin viimein tapamaan sekä kirjailijoita että lukijoita, ja tietämättömyyden kupla, jossa olin ollut eristyksissä jo jonkin aikaa alkoi hitaasti mutta varmasti ohentua. 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat siis opettaneet paljon, mutta enpä olisi osannut kuvitellakaan että yksi suurimmista oppivuosistani olisi ollut viimeisin! Ja sille on hyvin erityinen syy.

Noin puolitoistavuotta sitten sain kutsun Finncon 2019 -keskustelupaneeliin, jonka aiheena oli kotimaisen spefin kirjoittaminen omakustantamisen näkökulmasta. Kanssapanelistejani olivat Inna Airola, jonka Kaaren tarinasta olin jo tietoinen, sekä Janne Kellari, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen keskustelupaneeli, johon oli kutsuttu pelkästään indiekirjailijoita (esim. Helsingin kirjamessut 2018), mutta tällä kertaa jäin miettimään, kuinka paljon mahtoi olla muita  ”Janneja”, joista en ollut vielä tietoinen. Ehkä osaksi sen vuoksi sanoin tuon keskustelun aikana jotain sellaista, joka jäi itämään.

Totesin enemmän tai vähemmän näin: ”Indiekirjailijoiden pitäisi verkostoitua.”

Muutama kuukausi vierähti ja oli taas Helsingin kirjamessujen aika. Tällä kertaa indiekirjailijoilla oli mahdollisuus tavata vapaamuotoisemmin viinin ja pienen naposteltavan äärellä, ja kohtasin ensimmäistä kertaa kasvotusten Anna Kaijan, S.A. Keräsen ja E.E. Leivon. Ilta oli onnistunut ja ajatustenvaihto käynyt luontevasti. Seuraavana päivänä oli esiintymisvuoroni ja pääsin jälleen keskustelemaan Innan kanssa. Tällä kertaa seuraamme liittyi hiljattain esikoisensa julkaissut Skessa Kaukamaa. Viimeistään tässä vaiheessa kuplalleni oli tapahtumassa jotain peruuttamatonta.

Kirjailijan työ on usein yksinäistä puurtamista, mutta vielä asteen verran yksinäisempää se on indiekirjailijalle. Parasta tällä polulla on eittämättä itsenäisyys ja siitä seuraava vapaus. Haluamme tehdä asiat omalla tavallamme. Siitäkin huolimatta indiekirjailijoiden tapaamisessa oli joitain erityistä. Oli selvää, että meillä kaikilla oli yhteinen ymmärrys siitä, mitkä ovat tekemisemme mutkat, matalikot ja karikot. Samalla me myös ymmärrämme toistemme onnistumiset ja ilot. Ja kaikissa meissä oli selvästikin ripaus pientä kapinahenkeä!

Eikä yksikään meistä pyydellyt anteeksi sitä, että teemme juttuamme omin päin.

Kohtaamisemme ei rajoittunut kirjamessujen hälinään vaan olen saanut vaihtaa ajatuksia kohtaamieni kollegoiden kanssa vastakin.  Tutustuin ennen pitkään myös Katri Siskoon, toisen indiekirjailijan kautta tietenkin! On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon indiekirjailijoissa on lahjakkaita tarinankertojia, sekä kuinka laajaa tietämystä heillä on kirja-alan eri osa-alueista. Tiedonvaihdon merkitystä ei voi koskaan vähätellä, lisäähän se ymmärrystä ja luo perustan luovuudelle sekä ongelmaratkaisulle. Olen siis oppinut paljon.

On myös erittäin ilahduttavaa huomata, kuinka paljon taitavammin muut indiepolulle astuneet kirjailijat  osaavat kapeaa ja mutkikasta reittiämme pitkin kulkea. Vuonna 2011 minulla ei juurikaan ollut valmiuksia, joita kohtaamillani kollegoilla on heidän oman polkunsa alkumetreiltä saakka ollut, mutta jotenkin me silti päädyimme samaan paikkaan.

Ja nyt minun elämässäni on useampi kuin yksi, joilta voin tarvittaessa neuvoa ja vinkkejä kysyä. 

Tästä saattaa olla alku jollekin uudelle.

Viides osa, olkaa hyvät

Vastaa

Yhden aikakauden loppu.

Nämä kolme sanaa tiivistävät sekä ajatukseni että tunteeni Allianssi.125-sarjan viidennen osan julkaisun alla. Yksikään aikaisemmista osista ei ole ollut näin kovan työn takana, ei edes ensimmäinen. On ollut hämmentävää huomata itselleen tärkeän asian olevan samalla sekä ilo että taakka.

Viides osa on ensimmäinen, jonka kirjoitin kokonaan Helsingissä. Muutin Helsinkiin elokuussa 2016, jolloin neljäs osa oli jo kirjoitettu ja kielentarkastuksessa. Oletin, että uusi kotikaupunki uusine kuvioineen olisi innoittanut minua myös kirjoittamaan uudella tarmolla, olinhan neljännen osan päätteeksi aika väsynyt sekä kirjoittamiseen että jopa Allianssi.125:n tarinaan yleensä.

Kävi toisin.

Vielä joulukuussa 2016 olin väsynyt, eikä paluu kirjoittamaan tuntunut hyvältä. Aloin tuolloin kuitenkin kuvata videopäiväkirjaa tietämättä, tulisinko sen koskaan julkaisemaan. Loppujen lopuksi tein niin:

Vuodet 2017, 2018 ja 2019 menivät myllerryksessä. Elämässäni tapahtui isoja muutoksia, jotka vetivät minua toisaalle ja kirjoittamiselle ei jäänyt kunnolla aikaa. Yhdestä myllerryksestä selvittyä kohtasinkin jo heti seuraavan. Vitsailin ystävilleni useammin kuin kerran, että viidennen osan täytyy olla kirottu.

Yritin palata Allianssi.125:n maailmaan kesällä 2017 ja kirjoitin kirjasarjan neljännen ja viidennen osan väliin sijoittuvan novellin Allianssi.125. Suunnitelma. Vielä tuolloin uskoin, että viides osa tulisi julkaistuksi vuonna 2018, mutta hyvistä aikeista huolimatta kirjoittaminen ei päässyt missään vaiheessa kunnolla vauhtiin. Terra Unionian viidennen kirjan ensimmäinen versio valmistui vasta vuoden 2019 alussa ja olin näin tullut käyttäneeksi siihen enemmän aikaa kuin olin missään vaiheessa kuvitellut. Aikaisemmin olin samassa ajassa saanut kirjoitettua osan molemmat kirjat, mutta nyt ainoastaan vain yhden. Hirundan viidettä kirjaa en ollut tuolloin edes aloittanut.

Hirundan viidennen kirjan edistymisen kannalta käännekohdaksi muodostui heinäkuu 2019 ja viikon matkani Vancouveriin. Vietin Stanley Park -puistossa päivittäin monta tuntia. Oleskelin siellä muistivihkoni kanssa ihmisiä ja maisemia katsellen, sekä musiikkia hiljaa kuunnellen. Noina päivinä kirjoitin tarinaa vaihe vaiheelta käsin ja kotiin palatessani Hirundan viidennen kirjan kirjoittaminen lähtikin etenemään nopeasti, kiitos vihkoon rustailtujen muistiinpanojen. Sain tarinan ensimmäisen version valmiiksi alle vuodessa.

Viivytyksistä ja henkilökohtaisista haasteistani huolimatta toivon, että sarjan viides osa osoittautuu odottamisen arvoiseksi. Valitsin julkaisupäiväksi 12.5. ainoastaan siksi, että se muistuttaa minua Allianssi.125:n nimestä.

Hyvät, pahat ja rumat indiekirjat

Vastaa

Indieteos on taiteellinen kokonaisuus, joka on alansa virallisten rahoituskanavien rahoituksesta riippumatonta (eli omakustanteinen), ja jonka tekijänä voi olla yhtä hyvin harrastaja tai ammattilainen. Tarjolla on muun muassa indie-elokuvaa, indiepelejä ja indiemusiikkia, joille on löytynyt omat ekologiset lokeronsa ja yleisönsä. Mutta yksikään edellä mainituista ei taida herättää yhtä paljon mielipiteitä ja tunteita kuin indiekirja.

Vierailin Takakansi-podcastissa helmikuun alussa ja podcastia isännöivä Marko Suomi esitti minulle kysymyksen siitä, miksi indie ei ole kirjallisuuden kentällä saanut samanlaista jalansijaa kuin muilla taiteenaloilla. En osannut vastata kysymykseen tyhjentävästi, mutta jäin pohtimaan asiaa. Kirjoitan tässä blogitekstissä auki muutamia arveluitani syihin liittyen. Vertaan indiekirjaa ensisijaisesti indiemusiikkiin ja niihin olettamuksiin, joita minulla on indiemusiikin tuotantoa koskien.

Laatu tai oletus siitä

Kyse on usein mielikuvista ja niistä kumpuavista ennakko-odotuksista.

Musiikkimaku on yksilöllinen, kuten ovat mieltymykset kirjagenrejäkin kohtaan. Musiikin tuottaminen vaatii kuitenkin soitto- ja/tai laulutaidon, jota ei ihan jokaiselta musiikista nauttivalta keskivertokuuntelijalta löydy. Tämän lisäksi muusikolta vaaditaan vielä viitseliäisyyttä etsiä sopiva äänitysstudio, hoitaa kaikki äänitteeseen vaadittavat koodit kuntoon ja muistaa muut prosessiin liittyvät ilmoitukset ja luvat. Omakustanteisen musiikkikappaleen äänitys vaikuttaisikin siis jo vaativan jonkintasoista perehtymistä itse tuotantoprosessiin. Tämä voi jo itsessään toimia eräänlaisena ”portinvartijana”, eli esteenä, jota ei ihan jokainen musiikin soittamisesta nauttiva henkilö ylitä. Tai ehkä juuri mielikuva asiasta on tällainen.

Mielikuva kirjan laadusta nojaa vahvasti portinvartijaan. ”Joku”, jonka oletetaan olevan oikeassa, arvioi käsikirjoituksen arvon ja vasta sitten se saa statuksen hyväksyttynä teoksena. Tämä siitäkin huolimatta, että myös kustannussopimuksen saanut esikoiskirjailija tulee varmasti kehittymään kirjailijana esikoisteoksensa jälkeen indiekirjailijan tavoin. Esikoisteos on harvoin kirjailijan paras julkaisuformaatista riippumatta.

Odotetaanko siis, että uransa alussa oleva kirjailja vaatii enemmän ohjausta kuin musiikkia tekevä taiteilija? Nähdäänkö kirjallisuus todella niin eritavoin esimerkiksi juuri musiikkiin verrattuna? Onko indiekirjallisuus tästä syystä epäillyttävää, koska oletetaan, ettei minkäänlaista ohjausta ole?

Toinen laatuun vaikuttava mielikuva voi olla teoksen tuottamisen ”helppous” tai viitseliäisyyteen vaikuttavien esteiden vähyys. Oletamme helposti, että kirjan kirjoittamiseen vaaditaan innokkuuden ja sitkeyden lisäksi vain tietokone, jollainen löytyy jo lähes jokaisesta taloudesta. Tämä voi toki madaltaa kynnystä lähteä yrittämään kirjan kirjoittamista. Kun yhtälöön lisätään palveluntarjoaja, joka saa käsikirjoituksesta aikaiseksi kirjan ilman, että kirjailijalta vaaditaan vahvoja tietoteknillisiä taitoja, kentälle putkahtaa helpommin myös heikkotasoisempia teoksia. Tämä saattaa olla yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa indiekirjoihin kohdistuviin ennakkoluuloihin.

Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan selitä, miksi indiekirjoihin liittyy niin paljon voimakkaita tunteita, jopa vastustusta, joita muilla taiteenaloilla ei välttämättä samassa määrin esiinny. Onko siis niin, että koska indie-elokuva on saanut kerättyä rahansa ”jostain”, se on siten myös käynyt läpi jonkinlaisen hyväksyttävän portinvartijaprosessin? Tai jos indiebändi on saanut aikaiseksi omakustannesinglen, he ovat tehneet tarvittavat levyntuottamiseen liittyvät selvitykset siinä määrin, että heidän nähdään tuntevan alansa paremmin kuin indiekirjailijan omansa? Koska kuka tahansa osaa kirjoittaa jo pelkän peruskoulun pohjalta, eikö? Kyse on vain siitä, että kirjailija tarvitsee *aina* jonkin ulkopuolisen ohjaamaan itseään ja sanomaan, mikä on oikein? Vasta tämän jälkeen teoksella on mahdollisuus tulla luetuksi ilman, että siitä etsitään ensisijaisesti vain virheitä.

Ovatko siis indiemusiikin ja indiekirjojen lähtökohdat jo aivan erilaiset? Vai ovatko mielikuvat ja odotukset taiteilijan alkutilanteen taitotasosta erilaiset?

Kiinnostavuus

Indiekirjan kohdalla on mahdollista, etteivät lapsuudenmuistot taikka sukulaisen sankarilliset sotakokemukset kiinnosta suurempaa  yleisöä. Tosin, tällaisia teoksia ei välttämättä julkaistakaan kaupallisuus ja myynti mielessä vaan tarkoituksena on nimenomaan julkaista kirja vain oman suvun ja tuttavapiirin iloksi. Näitä teoksia tulisikin siten arvioida niiden ei-kaupallisen tarkoituksen ja tehtävän kautta.

Musiikissa ei myydä pelkästään tarinalla vaan myös melodialla ja saundilla. Ehkäpä musiikkikappale on ylipäätään helpompi ottaa kuunteluun ja hyväksyä se soittolistalleen, olipa sen takana millainen rahoituskuvio tahansa.

Lisäksi musiikin hinnoittelu poikkeaa kirjojen vastaavasta. Jos kuuntelet Spotifysta indie-kappaleen ilmaiseksi, et välttämättä koe menettäneesi paljoa, jos et kappaleesta pidäkään. Unohdat kyseisen kolmen ja puolen minuutin hetken elämästäsi ja jatkat seuraavaan kappaleeseen. Jos taas pidät löytämästäsi kappaleesta, saatat ennenpitkää ostaa lipun artistin/bändin keikalle.

Kirjan ollessa kyseessä indiekirjailija voi yliarvioida tarinansa kiinnostavuuden. Kirjailija ei myy kirjansa ohella muuta esiintymistä siinä, missä indiemuusikko voi saada kappaleidensa johdosta keikoilleen maksavaa yleisöä. Kirja on indiekirjailijan lopputuote, ei ”sisäänheittotuote”, ja teoksen kanssa vietetään pidempi aika kuin kolme ja puoli minuuttia.

Onko siis luonnollista odottaa taiteelliselta teokselta enemmän, jos se parissa viettää enemmän aikaa?

Kiinnostavuuteen liittyy kirjan kohdalla myös painokkaasti visuaalisuus, joka on taas vahvasti kytköksissä mielikuvaan kirjan laadusta. Sekä kirjan taitolla että sen kannella on merkitystä. Fonttivalinta, tekstikappaleiden tavutus ja tasaaminen, sekä lukujen jako kertoo jo jotain kirjailijan tietotaidosta. Kirjan kannella on yllättävän paljon väliä ja jos omakustannekirjastaan haluaa ammattimaisesti tehdyn näköisen, se vaatii usein ammattilaisten palkkaamisen. Huono tai epäkiinnostava kansi voi taas pitää potentiaaliset lukija loitolla, valitettavasti, ja antaa kirjasta huonolaatuisemman mielikuvan, mitä se saattaa todellisuudessa olla. Kun asiaa jää ajattelemaan, se hätkähdyttää. Yksi kuva voi oikeasti estää jotakuta tarttumasta kirjaan.

Onko ilmainen parempi kuin halpa?

Myös kirjojen hinnoittelulla on merkitystä. Suomessa ollaan vasta viime vuosina havahduttu siihen, ettei e-kirjaa kannata välttämättä myydä samaan hintaan kuin paperilla painettua vastinettaan. Mikäli indiekirja ei ole kuvakirja, painotusta edulliseen hintaan tarjottavaan e-kirjaan kannattaa harkita vakavamminkin. Mutta onko kirjojen kohdalla halpuus merkki huonoudesta? Musiikin oletetaan olevan tarjolla ilmaiseksi, mutta jos kirja on ilmainen, voiko se edes olla hyvä? Odotukset ja mielikuvat musiikkia ja kirjoja kohtaan ovat hyvin erilaiset myös tästä kulmasta tarkasteltuna.

Lue lukunäyte ja kokeile

Mikä on siis tarpeeksi kiinnostavaa ja mikä hinta on millekin teokselle sopivin? Kirjallisuudessa viihdekirjallisuus nähdään herkemmin halpana kioskikirjallisuutena, jossa on huonouden leima. Samantyylinen, astetta synkempi leima häilyy sitkeästi omakustanteiden yllä.

Kirjallisuuden kentällä harrastepohjalta kirjoittaminen tuomitaan yhä helposti huonoksi sen sijaan, että sen sallittaisiin olla rauhassa erilaista, rajoja ja kaavoja kokeilevaa, ja kulmistaan sallitusti rosoista. Osa näistä kokeilusta onnistuu tarjoamaan lukijoille jotain lukemisen arvoista, osaa ei lue kukaan. Verkkokirjakaupoissa lukijalle on onneksi tarjolla lukunäytteitä, joiden perusteella voi tarkistaa onko teoksen teksti sillä tasolla, jonka lukija voi henkilökohtaisesti hyväksyä.