Aihearkisto: Indiekirjailijan hommia

Kohti kuudetta osaa

Allianssi.125-sarjan kuudennen osan kirjoittaminen on alkanut aikaisempien osien tavoin suunnitteluvaiheella. Ensimmäinen päätettävä asia on, kuinka kirjasarjan ns. ”iso kaari” sovitetaan kuudennen osan kirjoihin. Isolla kaarella tarkoitan maailman taustalla tapahtuvia tapahtumia, poliittisia linjauksia ja sosiaalisen hyvinvoinnin vaikuttimia.

Iso kaari alkoi jo kirjasarjan ensimmäisessä osassa pienin vihjauksin ja se saa ratkaisun sarjan viimeisessä osassa. Sarjan ensimmäistä osaa kirjoittaessani minulla ei vielä ollut tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä taustavaikuttimia ja eturyhmiä Allianssi.125:n maailmassa vielä kohdataan ja aloin kirjoittaa asiaa auki vasta toista ja kolmatta osaa kirjoittaessani. Tuloksena oli Allianssi.125-manuaali.

Vaikka olen hahmotellut isoa kaarta, se ei suinkaan ole kiveen hakattu totuus, vaan olen aina avoin myös muuttamaan suunnitelmaa sitä mukaa, kun uusia ideoita tulee tai ajatteluni muuten vain kypsyy.

Kuudetta osaa suunniteltaessa on siis mietittävä, mitä isosta kaaresta on tähän mennessä kerrottu ja miten sitä osan aikana edistetään. Tämä vaatii luonnollisesti aikaisempien sarjan osien läpikäyntiä. Koska Allianssi.125-sarjasta on jo julkaistu viisi osaa, olen auttamattomasti unohtanut osan yksityiskohdista.

Ison kaari ei kuitenkaan ole kuudennen osan ydin, vaikkakin siihen on olemassa vähintäänkin löyhä asiayhteys. Kummallakin osan kirjalla on pääjuoni, joka on kirjakohtainen. Pääjuonella on myös ”teema”, joka yhdistää osan molempia kirjoja. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa teemana oli raja ja kolmannessa puolestaan sivupoluille harhautuminen. Molemmissa kolmannen osan kirjoissa sivupoluilta paljastui asioita, joilla oli pysyviä seuraamuksia kahdeksikon tilanteeseen.

Kun iso kaari on kuudennen osan osalta hahmotettu, on aika tarkistaa muistiinpanot. Muistiinpanoja on kolmea sorttia.

Ensinnäkin olen jo voinut aikaisemmin miettiä asioita, joita tulevissa osissa käsitellä. Olen kirjoittanut niitä muistivihkoon tai läppärini muistiinpanoihin ja/tai tarralapuille.

Toiseksi, minun on tarkistettava asiat, jotka ovat mahdollisesti jääneet avoimiksi aikaisemmissa osissa.

Kolmanneksi käyn läpi myös uudet ideat, joita olen miettinyt viidennen osan kirjoittamisen aikana taikka sen julkaisun jälkeen. Muistiinpanoista alkaa rakentua tarinan pääjuoni ja sen sivujuonet.

Kun kirjan juoni alkaa kirkastua, hahmottelen sen lukutasolla ns. tuplasynopsikseen. Teen tiivistelmän samaan taulukkoon, jotta varmistun että tarinan molemmat puoliskot ovat toistensa suhteen tasapainossa.

Lisäksi Terra Unionian ja Hirundan tarinat tapahtuvat aina kronologisesti samaan aikaan. Jos toinen tarinoista hahmottuu esimerkiksi kolmen vuorokauden ajalle, on myös toinen sovitettava samaan aikaikkunaan. Tässä tuplasynopsis on erityisesti avuksi.

Tuplasynopsis ei ole kuitenkaan koskaan lopullinen versio tarinasta vaan se voi vielä muuttaa muotoaan ensimmäistä versiota kirjoittaessa. Vasta silloin näen, kuinka jouhevasti tarina etenee. Synopsiksen aikana alan kuitenkin jo nähdä tarinan tapahtumat mielessäni melko yksityiskohtaisella tasolla.

Mikä on sitten kuudennen osan teema, joka yhdistää molempia osan kirjoja? Sen paljastan vielä tämän kevään aikana!

Top5 -asiaa, joiden vuoksi en kirjoita juuri nyt

Toissijaisen puuhastelun tieltään pyyhkivän intohimon ja inspiraation sijaan kirjoittaminen on usein valinta. Se on päätös pyhittää merkittävä osa vapaa-ajastasi paikallaan pysyttelemiseen ja ankaraan keskittymiseen. Kirjoittamisessa ei siis ole vaikeinta haahuilla omissa ajatuksissa ja antaa sormien tanssia näppäimistöllä. Haastavinta on aidosti hiljentyä asian äärelle, tulla prosessin hotkaisemaksi ja sallia myös inhottavat epäilykset, jotka jatkuvasti kyseenalaistavat kirjoittamasi tekstin järkevyyttä sekä taitojasi kirjoittajana.

Huomiolla on kuitenkin taipumus herpaantua. Siitä kilpailee moninaiset häiriötekijät ja alla esittelen tämän syksyn Top 5 asiaa, jotka pitävät minut loitolla kirjoittamisesta.


1. Lukeminen
Kyllä, luit oikein. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat toisinaan todella binäärisiä kirjallisuuden suhteen. Joko luen tai kirjoitan, mutta en molempia samanaikaisesti. Tällainen tilanne vallitsee erityisesti siinä vaiheessa, kun olen joko aloittamassa uuden kirjoitusprojektin tai ensimmäisen version työstäminen on aktiivisesti työn alla.

2. ”Päämäärätön datailu”
Sosiaalinen media on keskittymisen kannalta yksi viheliäimmistä asioista. Twitterin käyttö on minulla vähentynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna ja Facebookia käytän hyvin harvakseltaan, mutta Instagrammia selaan päivittäin. Näiden lisäksi surffailen tämän tästä selailemassa uutisotsikoita ja nettikeskusteluita.

3. YouTube ja Netflix
En katso televisiota, mutta Youtubea sitäkin enemmän. Seuraan YouTubesta päivittäin tiettyjä kanavia, sekä asiapitoisia että puhtaasti viihteellisiä.

Lisäksi olen viime viikkoina syventynyt katsomaan Star Trek Discovery -sarjan toisen tuotantokauden uudestaan Netflixistä. Kyllä, olen Star Trek -fani ja se on vaikuttanut jopa Allianssi.125:n maailmaan. Allianssi.125:n tulevaisuudenkuva on Star Trekin tavoin melko myönteinen. Enemmistölle elämä on mielekästä, eikä tapahtumia kuvata sateisen, kurjan ja sotaisen maailman ankarassa puristuksessa. Lisäksi maltan tällä hetkellä olla aloillani 45-50 minuuttia, jonka yksittäinen sarjan jakso kestää. Aina tämä ei ole selviö.

4. Indieklubi
Indieklubi aloitti toimintansa elokuun puolivälissä ja klubin toiminnan käynnistämiseen liittyy yhä kaikkea mielenkiintoista puhdetta. Lisäksi ajatustenvaihto klubilaisten kanssa on mitä mukavinta.

5. Ulkoilu
Minulle paras hetki kirjoittaa on varhainen aamu ennen päivätöitä. Olen aamuisin virkeä ja kirjoittamisen ajoittaminen näihin varhaisiin vuorokauden hetkiin auttaa minua pitämään päivätyön ja kirjoittamisen jotenkuten tasapainossa.

Olen kuitenkin nyt reilun parin kuukauden ajan käyttänyt puolen tunnin sijaan tunnin, puolitoista pitkä lenkin tekemiseksi. Juuri nyt tarvitsen näitä hetkiä ja käytän nämä kallisarvoiset aamun hetket mieluimmin niihin kuin kirjoittamiseen.


Yllä mainittuja asioita voidaan kuitenkin tarkastella toisestakin näkökulmasta. Vaikka luetellut seikat pitävät minut loitolla kirjoittamisesta, ne kuitenkin edesauttavat sitä seuraavin tavoin.

Kohta 1. Lukeminen on myös opiskelua ja tiedonkeruuta. Juuri nyt hautaudun sekä fiktioon että tietokirjallisuuteen. Näistä ensimmäinen voi herättää luomisvireeni ja tuoda sisältöä tulevaan käsikirjoitukseen, jälkimmäinen taas tekee niin hyvin suurella todennäköisyydellä.

Kohta 2. Sosiaalista mediaa seuraamalla tiedän, mistä kirja-alalla puhutaan ja mitä maailmalla tapahtuu. Inspiraatiota tulee tätäkin kautta. Maailma on sen verran eriskummallinen.

Kohta 3. Hahmotan tarinani aina visuaalisesti. Katsomalla scifisarjoja, tarkkailemalla miten tarina on niihin rakennettu ja miten tapahtumat jaksoissa etenevät voivat toisinaan ohjata myös käsikirjoitukseni sisältöä ja sen rakennetta.

Kohta 4. Indieklubin vertaistuki, klubilaisten onnistumiset ja saavutukset pitävät oman kirjoitustyön aktiivisesti mielessä.

Kohta 5. Ulkoilu ei vain tarjoa balsamia sielulleni vaan myös aktivoi ajatteluani. Lenkkien aikana päässäni pyörii mitä moninaisempia ajatuksia, kuten esimerkiksi tekstin rakenne, jota nyt par’aikaa luet.

Allianssi.125-sarjan kuudes osa on siis jo työn alla, vaikkei siitä ole vielä kirjoitettu sanaakaan.

-Raita

Indiekirjailijan eväät

Perustaidot tekstinkäsittelystä, huterat tiedot kirja-alasta, läpikuultavan ohut ymmärrys kirjojen omakustannekentästä ja hyppy tuntemattomaan ilman ensimmäistäkään suunnitelmaa.

Nuo olivat evääni kesällä 2011, kun tein päätöksen julkaista nettiin laittamani tarinan kirjamuodossa. Ennen tätä olin ajatellut, että jos tarinani koskaan päätyisi kirjoihin ja kansiin, Allianssi.125 olisi vain yksi kirja kahdella etukannella. Näin ollen kirja olisi pitänyt kääntää ympäri, kun oli aika aloittaa  tarinan toisen puoliskon lukeminen. Tämä erikoinen kuvitelma ei tietenkään ollut toteutettavissa ja tuloksena oli loppujen lopuksi kaksi kirjaa.

Niinpä käsissäni oli yllättäen kirjoja, enkä tiennyt mitä niiden kanssa olisi pitänyt tehdä. En edes tiennyt uskalsinko tehdä mitään. Kannattiko niistä puhua ystäväpiiriä pidemmälle lainkaan vai pitäisikö alkaa panostaa englanninkielisiin painoksiin? Olinhan ajatellut tarinan englanniksi ja vasta kirjoittamisen vaiheessa se sai suomenkielisen muotonsa.

Aloin kuitenkin hiljalleen opetella uutta. Turvauduin internetin pohjattomiin viisasteluihin, sillä aiheesta ei ollut kursseja tarjolla, eikä minulla ei ollut ketään, jolta olisin voinut neuvoja ja vinkkejä kysyä. Toki tiedostin, etten ollut ainoa omakustanteisesti kirjansa julkaissut, mutta en edes harkinnut etsiväni käsiini muita kaltaisiani. Oletin suurimman osan heistä kirjoittavan muistelmia muutenkin. Minun oli siis sovellettava luettua ja improvisoitava.

Onneksi en tuolloin tiennyt kaikkia valintani seurauksia. Jouduin purkamaan ja kerimään, opettelemaan sosiaalisen median lainalaisuuksia, toteamaan kirja-alan oikukkuuden sekä suhteuttamaan odotuksiani. Tein virheitä, typeriäkin sellaisia. Myös osa odotuksistani romuttui perinpohjaisesti, mutta toiset taas ylittyivät moninkertaisesti. Vuosien mittaan pääsin viimein tapamaan sekä kirjailijoita että lukijoita, ja tietämättömyyden kupla, jossa olin ollut eristyksissä jo jonkin aikaa alkoi hitaasti mutta varmasti ohentua. 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat siis opettaneet paljon, mutta enpä olisi osannut kuvitellakaan että yksi suurimmista oppivuosistani olisi ollut viimeisin! Ja sille on hyvin erityinen syy.

Noin puolitoistavuotta sitten sain kutsun Finncon 2019 -keskustelupaneeliin, jonka aiheena oli kotimaisen spefin kirjoittaminen omakustantamisen näkökulmasta. Kanssapanelistejani olivat Inna Airola, jonka Kaaren tarinasta olin jo tietoinen, sekä Janne Kellari, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen keskustelupaneeli, johon oli kutsuttu pelkästään indiekirjailijoita (esim. Helsingin kirjamessut 2018), mutta tällä kertaa jäin miettimään, kuinka paljon mahtoi olla muita  ”Janneja”, joista en ollut vielä tietoinen. Ehkä osaksi sen vuoksi sanoin tuon keskustelun aikana jotain sellaista, joka jäi itämään.

Totesin enemmän tai vähemmän näin: ”Indiekirjailijoiden pitäisi verkostoitua.”

Muutama kuukausi vierähti ja oli taas Helsingin kirjamessujen aika. Tällä kertaa indiekirjailijoilla oli mahdollisuus tavata vapaamuotoisemmin viinin ja pienen naposteltavan äärellä, ja kohtasin ensimmäistä kertaa kasvotusten Anna Kaijan, S.A. Keräsen ja E.E. Leivon. Ilta oli onnistunut ja ajatustenvaihto käynyt luontevasti. Seuraavana päivänä oli esiintymisvuoroni ja pääsin jälleen keskustelemaan Innan kanssa. Tällä kertaa seuraamme liittyi hiljattain esikoisensa julkaissut Skessa Kaukamaa. Viimeistään tässä vaiheessa kuplalleni oli tapahtumassa jotain peruuttamatonta.

Kirjailijan työ on usein yksinäistä puurtamista, mutta vielä asteen verran yksinäisempää se on indiekirjailijalle. Parasta tällä polulla on eittämättä itsenäisyys ja siitä seuraava vapaus. Haluamme tehdä asiat omalla tavallamme. Siitäkin huolimatta indiekirjailijoiden tapaamisessa oli joitain erityistä. Oli selvää, että meillä kaikilla oli yhteinen ymmärrys siitä, mitkä ovat tekemisemme mutkat, matalikot ja karikot. Samalla me myös ymmärrämme toistemme onnistumiset ja ilot. Ja kaikissa meissä oli selvästikin ripaus pientä kapinahenkeä!

Eikä yksikään meistä pyydellyt anteeksi sitä, että teemme juttuamme omin päin.

Kohtaamisemme ei rajoittunut kirjamessujen hälinään vaan olen saanut vaihtaa ajatuksia kohtaamieni kollegoiden kanssa vastakin.  Tutustuin ennen pitkään myös Katri Siskoon, toisen indiekirjailijan kautta tietenkin! On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon indiekirjailijoissa on lahjakkaita tarinankertojia, sekä kuinka laajaa tietämystä heillä on kirja-alan eri osa-alueista. Tiedonvaihdon merkitystä ei voi koskaan vähätellä, lisäähän se ymmärrystä ja luo perustan luovuudelle sekä ongelmaratkaisulle. Olen siis oppinut paljon.

On myös erittäin ilahduttavaa huomata, kuinka paljon taitavammin muut indiepolulle astuneet kirjailijat  osaavat kapeaa ja mutkikasta reittiämme pitkin kulkea. Vuonna 2011 minulla ei juurikaan ollut valmiuksia, joita kohtaamillani kollegoilla on heidän oman polkunsa alkumetreiltä saakka ollut, mutta jotenkin me silti päädyimme samaan paikkaan.

Ja nyt minun elämässäni on useampi kuin yksi, joilta voin tarvittaessa neuvoa ja vinkkejä kysyä. 

Tästä saattaa olla alku jollekin uudelle.

Neljän vuoden ponnistus

On vierähtänyt jo nelisen vuotta siitä, kun kirjasin työlistalleni Allianssi.125-kirjasarjan kotisivujen uudistamisen. Tein jo silloin päätöksen, että sivut tulisi aloittaa kokonaan uudestaan ja siirtää ne uudelle, nopeammin latautuvalle alustalle. Luulisi, että nykyaikaisilla vimpaimilla, tekniikoilla ja ohjeistuksilla asia olisi hoitunut ”suitsait sukkelaan”, mutta käytännössä kotisivu-uudistus jäi aina tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi.

Marraskuussa 2019 otin viimein ensimmäisen konkreettisen askeleen uusien kotisivujen suuntaan ostamalla kirjasarjalle oman domain-tunnuksen. Kotisivun uudistuksen myötä aloitan myös bloggaamisen, jota olen jo harjoittanut hieman kirjasarjan Facebook-sivujen kautta julkaisemalla muistiinpanoja.

Vuosi 2020 on siis muutosten vuosi. Tästä on hyvä aloittaa.

-Raita