Kohti kuudetta osaa

Allianssi.125-sarjan kuudennen osan kirjoittaminen on alkanut aikaisempien osien tavoin suunnitteluvaiheella. Ensimmäinen päätettävä asia on, kuinka kirjasarjan ns. ”iso kaari” sovitetaan kuudennen osan kirjoihin. Isolla kaarella tarkoitan maailman taustalla tapahtuvia tapahtumia, poliittisia linjauksia ja sosiaalisen hyvinvoinnin vaikuttimia.

Iso kaari alkoi jo kirjasarjan ensimmäisessä osassa pienin vihjauksin ja se saa ratkaisun sarjan viimeisessä osassa. Sarjan ensimmäistä osaa kirjoittaessani minulla ei vielä ollut tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä taustavaikuttimia ja eturyhmiä Allianssi.125:n maailmassa vielä kohdataan ja aloin kirjoittaa asiaa auki vasta toista ja kolmatta osaa kirjoittaessani. Tuloksena oli Allianssi.125-manuaali.

Vaikka olen hahmotellut isoa kaarta, se ei suinkaan ole kiveen hakattu totuus, vaan olen aina avoin myös muuttamaan suunnitelmaa sitä mukaa, kun uusia ideoita tulee tai ajatteluni muuten vain kypsyy.

Kuudetta osaa suunniteltaessa on siis mietittävä, mitä isosta kaaresta on tähän mennessä kerrottu ja miten sitä osan aikana edistetään. Tämä vaatii luonnollisesti aikaisempien sarjan osien läpikäyntiä. Koska Allianssi.125-sarjasta on jo julkaistu viisi osaa, olen auttamattomasti unohtanut osan yksityiskohdista.

Ison kaari ei kuitenkaan ole kuudennen osan ydin, vaikkakin siihen on olemassa vähintäänkin löyhä asiayhteys. Kummallakin osan kirjalla on pääjuoni, joka on kirjakohtainen. Pääjuonella on myös ”teema”, joka yhdistää osan molempia kirjoja. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa teemana oli raja ja kolmannessa puolestaan sivupoluille harhautuminen. Molemmissa kolmannen osan kirjoissa sivupoluilta paljastui asioita, joilla oli pysyviä seuraamuksia kahdeksikon tilanteeseen.

Kun iso kaari on kuudennen osan osalta hahmotettu, on aika tarkistaa muistiinpanot. Muistiinpanoja on kolmea sorttia.

Ensinnäkin olen jo voinut aikaisemmin miettiä asioita, joita tulevissa osissa käsitellä. Olen kirjoittanut niitä muistivihkoon tai läppärini muistiinpanoihin ja/tai tarralapuille.

Toiseksi, minun on tarkistettava asiat, jotka ovat mahdollisesti jääneet avoimiksi aikaisemmissa osissa.

Kolmanneksi käyn läpi myös uudet ideat, joita olen miettinyt viidennen osan kirjoittamisen aikana taikka sen julkaisun jälkeen. Muistiinpanoista alkaa rakentua tarinan pääjuoni ja sen sivujuonet.

Kun kirjan juoni alkaa kirkastua, hahmottelen sen lukutasolla ns. tuplasynopsikseen. Teen tiivistelmän samaan taulukkoon, jotta varmistun että tarinan molemmat puoliskot ovat toistensa suhteen tasapainossa.

Lisäksi Terra Unionian ja Hirundan tarinat tapahtuvat aina kronologisesti samaan aikaan. Jos toinen tarinoista hahmottuu esimerkiksi kolmen vuorokauden ajalle, on myös toinen sovitettava samaan aikaikkunaan. Tässä tuplasynopsis on erityisesti avuksi.

Tuplasynopsis ei ole kuitenkaan koskaan lopullinen versio tarinasta vaan se voi vielä muuttaa muotoaan ensimmäistä versiota kirjoittaessa. Vasta silloin näen, kuinka jouhevasti tarina etenee. Synopsiksen aikana alan kuitenkin jo nähdä tarinan tapahtumat mielessäni melko yksityiskohtaisella tasolla.

Mikä on sitten kuudennen osan teema, joka yhdistää molempia osan kirjoja? Sen paljastan vielä tämän kevään aikana!

Lena ja Anamona

Terra Unionian ensimmäisessä kirjassa yksi keskeisimmistä aiheista on Lenan ja Anamonan sisarussuhde. Tarinan aloittaa Lena, jonka kautta saamme kuvan Allianssi.125:n maailmasta, sen jännitteistä ja rajoista. Toisessa luvussa tapaamme Anamonan, jonka kautta pääsemme perille terraunionialaisesta maailmankuvasta. Tutustumme myös Pinukseen, Terra Unionian suurimpaan kaupunkiin, jossa merkittävä osa tarinan käänteistä ensimmäisen kirjan kohdalla tapahtuu.

Alun perin, kun olin kirjoittamassa ainoastaan Terra Unioniasta, Vaalin kaksoissisarusten osa oli vieläkin keskeisempi osa tarinaa. Anamonan idea oli aina edustaa puhdasta, idealistista terraunioniaisuutta siinä, missä Lena oli kyseisen maailmankuvan haastaja. Anamonan maailmaa ovat alusta alkaen jäsentäneet tarkkaavaisuus ja suunnitelmallisuus. Lenalle on taas tärkeää kokeilla, kokea ja tuntea.

Anamonan ja Lenan dynamiikka perustuu löyhästi ystävyyteen, joka on yhä tänäkin päivänä yksi läheisimmistä ystävyyssuhteistani. Kun aloin hahmotella Allianssi.125:n tarinaa, olin tässä ystävyyssuhteessa vahvasti Anamonan roolissa. Tarkastelin asioita pidemmälle, peräänkuulutin malttia ja olin tuki, joka ei horjunut. Ystäväni taas meni tunteiden mukaan, vaihtoi kantaansa viikoittain, ja eteni poukkoillen pettymyksestä toiseen. Ystävyyssuhteeseen liittyi noina aikoina paljon turhatumisentunteita, jotka periytyivät Anamonalle, mutta missään vaiheessa ystävyys ei katkennut. Olimme erilaisia, olemme yhä, mutta se mikä meitä yhdistää, pysyy. Näin voidaan myös kuvailla Anamona ja Lenan sisarussuhdetta.

Vuonna 2010 kirjoittamani ensimmäiset luonnehdinnat Vaalin sisaruksista olivat:

Anamona Vaal: Isänmaallinen, tiukka mielipiteistään, mutta sydämeltään hyvä.
Lena Vaal: Vilkas, joutuu usein pulaan.

Tämä kuvaus ei kuitenkaan tee Lenalle oikeutta. Luonnehdinta esittää hänet jopa lapsenomaisena, jota Lena ei suinkaan ole. Anamonan ja Lenan suhdetta ei voi kuvailla äiti-tytär -suhteeksi, jossa Anamona kasvattaa sisartaan. Lenan rooli oli haastaa, iskeä Anamonan maailmankuva säpäleiksi. Hänen tarkoituksena oli saada aikaan konflikti, joka kyseenalaisti ja jopa vaaransi vallitsevat olosuhteet ja pakotti Anamonan ymmärryksen äärirajoille.

Anamona on aina ollut Lenaa tasaisempi ja harkitsevampi, mutta samalla hän on myös taipuvainen jahkailuun. Lenalla on kyky katkaista sisarensa empiminen ja rohkaista Anamonaa toimimaan. Hän patisti Anamonaa toteuttamaan unelmansa ja muuttamaan Pinukseen, josta Anamona oli jo haaveillut kauan. Ilman Lenaa Anamona olisi saattanut lykätä muuttoaan pidemmälle vain siksi, että tiesi edesmenneen äitinsä olleen ajatusta vastaan. Terra Unionian neljännessä kirjassa myös kerrotaan, että Lena oli jo lapsena pistänyt sisarensa kiusaajat kuriin omalla nokkelalla tavallaan. Anamona taas auttaa Lenaa hahmottamaan ja ymmärtämään maailmaa hetkinä, kun se on Lenalle itselleen vaikeaa. Anamona tuo kaaokseen järjestyksen ja Lena luottaa sisarensa arviointikykyyn lujasti.

Vaalin sisaruksia on kirjasarjan alusta alkaen määrittänyt se, että ”heitä on vain kaksi”. Terraunionialaisittain poikkeuksellisen perherakenteen lisäksi heidät kasvatti emotionaalisesti etäinen äiti, joka lujitti sisarusten keskinäistä suhdetta entisestään. Vaalin sisarukset voivat riidellä raivokkaastikin, koska he pystyvät siihen. Erimielisyydet eivät hajota heitä, ei edes silloin, kun Lena teki Anamonan silmissä kauheimman kuviteltavissa olevan teon. Sisarukset eivät tule koskaan näkemään ja kokemaan kaikkia asioita samoin, mutta mikään heidän muuttuvassa maailmassaan ei riko sitä, mitä he toisilleen ovat. He ovat erilaiset, mutta toistensa veroiset.

-Raita

Top5 -asiaa, joiden vuoksi en kirjoita juuri nyt

Toissijaisen puuhastelun tieltään pyyhkivän intohimon ja inspiraation sijaan kirjoittaminen on usein valinta. Se on päätös pyhittää merkittävä osa vapaa-ajastasi paikallaan pysyttelemiseen ja ankaraan keskittymiseen. Kirjoittamisessa ei siis ole vaikeinta haahuilla omissa ajatuksissa ja antaa sormien tanssia näppäimistöllä. Haastavinta on aidosti hiljentyä asian äärelle, tulla prosessin hotkaisemaksi ja sallia myös inhottavat epäilykset, jotka jatkuvasti kyseenalaistavat kirjoittamasi tekstin järkevyyttä sekä taitojasi kirjoittajana.

Huomiolla on kuitenkin taipumus herpaantua. Siitä kilpailee moninaiset häiriötekijät ja alla esittelen tämän syksyn Top 5 asiaa, jotka pitävät minut loitolla kirjoittamisesta.


1. Lukeminen
Kyllä, luit oikein. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat toisinaan todella binäärisiä kirjallisuuden suhteen. Joko luen tai kirjoitan, mutta en molempia samanaikaisesti. Tällainen tilanne vallitsee erityisesti siinä vaiheessa, kun olen joko aloittamassa uuden kirjoitusprojektin tai ensimmäisen version työstäminen on aktiivisesti työn alla.

2. ”Päämäärätön datailu”
Sosiaalinen media on keskittymisen kannalta yksi viheliäimmistä asioista. Twitterin käyttö on minulla vähentynyt aikaisempiin vuosiin verrattuna ja Facebookia käytän hyvin harvakseltaan, mutta Instagrammia selaan päivittäin. Näiden lisäksi surffailen tämän tästä selailemassa uutisotsikoita ja nettikeskusteluita.

3. YouTube ja Netflix
En katso televisiota, mutta Youtubea sitäkin enemmän. Seuraan YouTubesta päivittäin tiettyjä kanavia, sekä asiapitoisia että puhtaasti viihteellisiä.

Lisäksi olen viime viikkoina syventynyt katsomaan Star Trek Discovery -sarjan toisen tuotantokauden uudestaan Netflixistä. Kyllä, olen Star Trek -fani ja se on vaikuttanut jopa Allianssi.125:n maailmaan. Allianssi.125:n tulevaisuudenkuva on Star Trekin tavoin melko myönteinen. Enemmistölle elämä on mielekästä, eikä tapahtumia kuvata sateisen, kurjan ja sotaisen maailman ankarassa puristuksessa. Lisäksi maltan tällä hetkellä olla aloillani 45-50 minuuttia, jonka yksittäinen sarjan jakso kestää. Aina tämä ei ole selviö.

4. Indieklubi
Indieklubi aloitti toimintansa elokuun puolivälissä ja klubin toiminnan käynnistämiseen liittyy yhä kaikkea mielenkiintoista puhdetta. Lisäksi ajatustenvaihto klubilaisten kanssa on mitä mukavinta.

5. Ulkoilu
Minulle paras hetki kirjoittaa on varhainen aamu ennen päivätöitä. Olen aamuisin virkeä ja kirjoittamisen ajoittaminen näihin varhaisiin vuorokauden hetkiin auttaa minua pitämään päivätyön ja kirjoittamisen jotenkuten tasapainossa.

Olen kuitenkin nyt reilun parin kuukauden ajan käyttänyt puolen tunnin sijaan tunnin, puolitoista pitkä lenkin tekemiseksi. Juuri nyt tarvitsen näitä hetkiä ja käytän nämä kallisarvoiset aamun hetket mieluimmin niihin kuin kirjoittamiseen.


Yllä mainittuja asioita voidaan kuitenkin tarkastella toisestakin näkökulmasta. Vaikka luetellut seikat pitävät minut loitolla kirjoittamisesta, ne kuitenkin edesauttavat sitä seuraavin tavoin.

Kohta 1. Lukeminen on myös opiskelua ja tiedonkeruuta. Juuri nyt hautaudun sekä fiktioon että tietokirjallisuuteen. Näistä ensimmäinen voi herättää luomisvireeni ja tuoda sisältöä tulevaan käsikirjoitukseen, jälkimmäinen taas tekee niin hyvin suurella todennäköisyydellä.

Kohta 2. Sosiaalista mediaa seuraamalla tiedän, mistä kirja-alalla puhutaan ja mitä maailmalla tapahtuu. Inspiraatiota tulee tätäkin kautta. Maailma on sen verran eriskummallinen.

Kohta 3. Hahmotan tarinani aina visuaalisesti. Katsomalla scifisarjoja, tarkkailemalla miten tarina on niihin rakennettu ja miten tapahtumat jaksoissa etenevät voivat toisinaan ohjata myös käsikirjoitukseni sisältöä ja sen rakennetta.

Kohta 4. Indieklubin vertaistuki, klubilaisten onnistumiset ja saavutukset pitävät oman kirjoitustyön aktiivisesti mielessä.

Kohta 5. Ulkoilu ei vain tarjoa balsamia sielulleni vaan myös aktivoi ajatteluani. Lenkkien aikana päässäni pyörii mitä moninaisempia ajatuksia, kuten esimerkiksi tekstin rakenne, jota nyt par’aikaa luet.

Allianssi.125-sarjan kuudes osa on siis jo työn alla, vaikkei siitä ole vielä kirjoitettu sanaakaan.

-Raita

Indiekirjailijan eväät

Perustaidot tekstinkäsittelystä, huterat tiedot kirja-alasta, läpikuultavan ohut ymmärrys kirjojen omakustannekentästä ja hyppy tuntemattomaan ilman ensimmäistäkään suunnitelmaa.

Nuo olivat evääni kesällä 2011, kun tein päätöksen julkaista nettiin laittamani tarinan kirjamuodossa. Ennen tätä olin ajatellut, että jos tarinani koskaan päätyisi kirjoihin ja kansiin, Allianssi.125 olisi vain yksi kirja kahdella etukannella. Näin ollen kirja olisi pitänyt kääntää ympäri, kun oli aika aloittaa  tarinan toisen puoliskon lukeminen. Tämä erikoinen kuvitelma ei tietenkään ollut toteutettavissa ja tuloksena oli loppujen lopuksi kaksi kirjaa.

Niinpä käsissäni oli yllättäen kirjoja, enkä tiennyt mitä niiden kanssa olisi pitänyt tehdä. En edes tiennyt uskalsinko tehdä mitään. Kannattiko niistä puhua ystäväpiiriä pidemmälle lainkaan vai pitäisikö alkaa panostaa englanninkielisiin painoksiin? Olinhan ajatellut tarinan englanniksi ja vasta kirjoittamisen vaiheessa se sai suomenkielisen muotonsa.

Aloin kuitenkin hiljalleen opetella uutta. Turvauduin internetin pohjattomiin viisasteluihin, sillä aiheesta ei ollut kursseja tarjolla, eikä minulla ei ollut ketään, jolta olisin voinut neuvoja ja vinkkejä kysyä. Toki tiedostin, etten ollut ainoa omakustanteisesti kirjansa julkaissut, mutta en edes harkinnut etsiväni käsiini muita kaltaisiani. Oletin suurimman osan heistä kirjoittavan muistelmia muutenkin. Minun oli siis sovellettava luettua ja improvisoitava.

Onneksi en tuolloin tiennyt kaikkia valintani seurauksia. Jouduin purkamaan ja kerimään, opettelemaan sosiaalisen median lainalaisuuksia, toteamaan kirja-alan oikukkuuden sekä suhteuttamaan odotuksiani. Tein virheitä, typeriäkin sellaisia. Myös osa odotuksistani romuttui perinpohjaisesti, mutta toiset taas ylittyivät moninkertaisesti. Vuosien mittaan pääsin viimein tapamaan sekä kirjailijoita että lukijoita, ja tietämättömyyden kupla, jossa olin ollut eristyksissä jo jonkin aikaa alkoi hitaasti mutta varmasti ohentua. 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat siis opettaneet paljon, mutta enpä olisi osannut kuvitellakaan että yksi suurimmista oppivuosistani olisi ollut viimeisin! Ja sille on hyvin erityinen syy.

Noin puolitoistavuotta sitten sain kutsun Finncon 2019 -keskustelupaneeliin, jonka aiheena oli kotimaisen spefin kirjoittaminen omakustantamisen näkökulmasta. Kanssapanelistejani olivat Inna Airola, jonka Kaaren tarinasta olin jo tietoinen, sekä Janne Kellari, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen keskustelupaneeli, johon oli kutsuttu pelkästään indiekirjailijoita (esim. Helsingin kirjamessut 2018), mutta tällä kertaa jäin miettimään, kuinka paljon mahtoi olla muita  ”Janneja”, joista en ollut vielä tietoinen. Ehkä osaksi sen vuoksi sanoin tuon keskustelun aikana jotain sellaista, joka jäi itämään.

Totesin enemmän tai vähemmän näin: ”Indiekirjailijoiden pitäisi verkostoitua.”

Muutama kuukausi vierähti ja oli taas Helsingin kirjamessujen aika. Tällä kertaa indiekirjailijoilla oli mahdollisuus tavata vapaamuotoisemmin viinin ja pienen naposteltavan äärellä, ja kohtasin ensimmäistä kertaa kasvotusten Anna Kaijan, S.A. Keräsen ja E.E. Leivon. Ilta oli onnistunut ja ajatustenvaihto käynyt luontevasti. Seuraavana päivänä oli esiintymisvuoroni ja pääsin jälleen keskustelemaan Innan kanssa. Tällä kertaa seuraamme liittyi hiljattain esikoisensa julkaissut Skessa Kaukamaa. Viimeistään tässä vaiheessa kuplalleni oli tapahtumassa jotain peruuttamatonta.

Kirjailijan työ on usein yksinäistä puurtamista, mutta vielä asteen verran yksinäisempää se on indiekirjailijalle. Parasta tällä polulla on eittämättä itsenäisyys ja siitä seuraava vapaus. Haluamme tehdä asiat omalla tavallamme. Siitäkin huolimatta indiekirjailijoiden tapaamisessa oli joitain erityistä. Oli selvää, että meillä kaikilla oli yhteinen ymmärrys siitä, mitkä ovat tekemisemme mutkat, matalikot ja karikot. Samalla me myös ymmärrämme toistemme onnistumiset ja ilot. Ja kaikissa meissä oli selvästikin ripaus pientä kapinahenkeä!

Eikä yksikään meistä pyydellyt anteeksi sitä, että teemme juttuamme omin päin.

Kohtaamisemme ei rajoittunut kirjamessujen hälinään vaan olen saanut vaihtaa ajatuksia kohtaamieni kollegoiden kanssa vastakin.  Tutustuin ennen pitkään myös Katri Siskoon, toisen indiekirjailijan kautta tietenkin! On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon indiekirjailijoissa on lahjakkaita tarinankertojia, sekä kuinka laajaa tietämystä heillä on kirja-alan eri osa-alueista. Tiedonvaihdon merkitystä ei voi koskaan vähätellä, lisäähän se ymmärrystä ja luo perustan luovuudelle sekä ongelmaratkaisulle. Olen siis oppinut paljon.

On myös erittäin ilahduttavaa huomata, kuinka paljon taitavammin muut indiepolulle astuneet kirjailijat  osaavat kapeaa ja mutkikasta reittiämme pitkin kulkea. Vuonna 2011 minulla ei juurikaan ollut valmiuksia, joita kohtaamillani kollegoilla on heidän oman polkunsa alkumetreiltä saakka ollut, mutta jotenkin me silti päädyimme samaan paikkaan.

Ja nyt minun elämässäni on useampi kuin yksi, joilta voin tarvittaessa neuvoa ja vinkkejä kysyä. 

Tästä saattaa olla alku jollekin uudelle.

Viides osa, olkaa hyvät

Yhden aikakauden loppu.

Nämä kolme sanaa tiivistävät sekä ajatukseni että tunteeni Allianssi.125-sarjan viidennen osan julkaisun alla. Yksikään aikaisemmista osista ei ole ollut näin kovan työn takana, ei edes ensimmäinen. On ollut hämmentävää huomata itselleen tärkeän asian olevan samalla sekä ilo että taakka.

Viides osa on ensimmäinen, jonka kirjoitin kokonaan Helsingissä. Muutin Helsinkiin elokuussa 2016, jolloin neljäs osa oli jo kirjoitettu ja kielentarkastuksessa. Oletin, että uusi kotikaupunki uusine kuvioineen olisi innoittanut minua myös kirjoittamaan uudella tarmolla, olinhan neljännen osan päätteeksi aika väsynyt sekä kirjoittamiseen että jopa Allianssi.125:n tarinaan yleensä.

Kävi toisin.

Vielä joulukuussa 2016 olin väsynyt, eikä paluu kirjoittamaan tuntunut hyvältä. Aloin tuolloin kuitenkin kuvata videopäiväkirjaa tietämättä, tulisinko sen koskaan julkaisemaan. Loppujen lopuksi tein niin:

Vuodet 2017, 2018 ja 2019 menivät myllerryksessä. Elämässäni tapahtui isoja muutoksia, jotka vetivät minua toisaalle ja kirjoittamiselle ei jäänyt kunnolla aikaa. Yhdestä myllerryksestä selvittyä kohtasinkin jo heti seuraavan. Vitsailin ystävilleni useammin kuin kerran, että viidennen osan täytyy olla kirottu.

Yritin palata Allianssi.125:n maailmaan kesällä 2017 ja kirjoitin kirjasarjan neljännen ja viidennen osan väliin sijoittuvan novellin Allianssi.125. Suunnitelma. Vielä tuolloin uskoin, että viides osa tulisi julkaistuksi vuonna 2018, mutta hyvistä aikeista huolimatta kirjoittaminen ei päässyt missään vaiheessa kunnolla vauhtiin. Terra Unionian viidennen kirjan ensimmäinen versio valmistui vasta vuoden 2019 alussa ja olin näin tullut käyttäneeksi siihen enemmän aikaa kuin olin missään vaiheessa kuvitellut. Aikaisemmin olin samassa ajassa saanut kirjoitettua osan molemmat kirjat, mutta nyt ainoastaan vain yhden. Hirundan viidettä kirjaa en ollut tuolloin edes aloittanut.

Hirundan viidennen kirjan edistymisen kannalta käännekohdaksi muodostui heinäkuu 2019 ja viikon matkani Vancouveriin. Vietin Stanley Park -puistossa päivittäin monta tuntia. Oleskelin siellä muistivihkoni kanssa ihmisiä ja maisemia katsellen, sekä musiikkia hiljaa kuunnellen. Noina päivinä kirjoitin tarinaa vaihe vaiheelta käsin ja kotiin palatessani Hirundan viidennen kirjan kirjoittaminen lähtikin etenemään nopeasti, kiitos vihkoon rustailtujen muistiinpanojen. Sain tarinan ensimmäisen version valmiiksi alle vuodessa.

Viivytyksistä ja henkilökohtaisista haasteistani huolimatta toivon, että sarjan viides osa osoittautuu odottamisen arvoiseksi. Valitsin julkaisupäiväksi 12.5. ainoastaan siksi, että se muistuttaa minua Allianssi.125:n nimestä.

Viidennen osan soundtrack

Musiikki on oleellinen osa kirjoittamistani ja käytän musiikkia kirjoittamisen apuna kahdella tavalla. Kun suunnittelen tarinaa, ammennan musiikista ideoita. Tässä vaiheessa kuuntelen musiikkia keskittyneesti ja kuulokkeet korvilla.

Joskus minua inspiroi yksittäisen kappaleen melodia ja erityisesti sen sävy, joka on omiaan herättelemään minussa mielikuvia. Joskus taas jonkin yksittäisen musiikkikappaleen lyriikat, ehkä jopa vain pari sanaa niistä, takertuvat mieleen ja antavat lähtölaukauksen kohtauksen rakentamiselle. 

Kun tarinan suunnittelu on edennyt kirjoittamiseksi, laitan musiikin soimaan taustalle ja äänenvoimakkuus pysyy hyvin matalana. Tässä vaiheessa jokin jo minua tarinan suunnitteluvaiheessa inspiroinut kappale voi toimia tunnelman luojana. Kappale siis auttaa minua vajoamaan arkisista ajatuksistani syvemmälle luomaani fiktiiviseen maailmaan. Toisinaan taas kuuntelen pelkästään instrumentaalimusiikkia, jottei musiikkikappaleen sanoitukset alkaisi viedä huomiotani toisaalle työstettävästä tekstistä. 

Eri Allianssi.125-sarjan osien kohdalla olen jäänyt kiinni eri musiikkikappaleisiin. Tulevan viidennen osan kohdalta osaan eritellä erityisesti neljä kappaletta. Jaan ne Terra Unionian ja Hirundan mukaan.

Terra Unionia: 

Rupert Gregson-Williams: Sagana 

Rauhallinen, vakava ja kaunis kappale The Crown-sarjan soundtrackilta. Tämä on tarjonnut mielikuvia muun muassa Tilian osuuksiin.

Enigma – Push The Limit

Lenan osuudet ovat saaneet potkua tämän kappaleen soundimaailmasta.

Hirunda:

Xx- Fiction

Jokin tässä kappaleessa saa minut miettimään Janin edesottamuksia Gavialiksen kaduilla.   

M86 – Midnight city

Tämä on mitä ilmeisimmin yön pimentävän Gavialiksen teemakappale! Erityisesti ajattelen yöllisen kaupungin halki ja poikki kiitäviä junia.

Viimeisenä instrumentaalimusiikkia, joka on toiminut viidennen osan kirjoittamisen ”taustaäänenä” hyvin monena päivänä: 

Hyvät, pahat ja rumat indiekirjat

Indieteos on taiteellinen kokonaisuus, joka on alansa virallisten rahoituskanavien rahoituksesta riippumatonta (eli omakustanteinen), ja jonka tekijänä voi olla yhtä hyvin harrastaja tai ammattilainen. Tarjolla on muun muassa indie-elokuvaa, indiepelejä ja indiemusiikkia, joille on löytynyt omat ekologiset lokeronsa ja yleisönsä. Mutta yksikään edellä mainituista ei taida herättää yhtä paljon mielipiteitä ja tunteita kuin indiekirja.

Vierailin Takakansi-podcastissa helmikuun alussa ja podcastia isännöivä Marko Suomi esitti minulle kysymyksen siitä, miksi indie ei ole kirjallisuuden kentällä saanut samanlaista jalansijaa kuin muilla taiteenaloilla. En osannut vastata kysymykseen tyhjentävästi, mutta jäin pohtimaan asiaa. Kirjoitan tässä blogitekstissä auki muutamia arveluitani syihin liittyen. Vertaan indiekirjaa ensisijaisesti indiemusiikkiin ja niihin olettamuksiin, joita minulla on indiemusiikin tuotantoa koskien.

Laatu tai oletus siitä

Kyse on usein mielikuvista ja niistä kumpuavista ennakko-odotuksista.

Musiikkimaku on yksilöllinen, kuten ovat mieltymykset kirjagenrejäkin kohtaan. Musiikin tuottaminen vaatii kuitenkin soitto- ja/tai laulutaidon, jota ei ihan jokaiselta musiikista nauttivalta keskivertokuuntelijalta löydy. Tämän lisäksi muusikolta vaaditaan vielä viitseliäisyyttä etsiä sopiva äänitysstudio, hoitaa kaikki äänitteeseen vaadittavat koodit kuntoon ja muistaa muut prosessiin liittyvät ilmoitukset ja luvat. Omakustanteisen musiikkikappaleen äänitys vaikuttaisikin siis jo vaativan jonkintasoista perehtymistä itse tuotantoprosessiin. Tämä voi jo itsessään toimia eräänlaisena ”portinvartijana”, eli esteenä, jota ei ihan jokainen musiikin soittamisesta nauttiva henkilö ylitä. Tai ehkä juuri mielikuva asiasta on tällainen.

Mielikuva kirjan laadusta nojaa vahvasti portinvartijaan. ”Joku”, jonka oletetaan olevan oikeassa, arvioi käsikirjoituksen arvon ja vasta sitten se saa statuksen hyväksyttynä teoksena. Tämä siitäkin huolimatta, että myös kustannussopimuksen saanut esikoiskirjailija tulee varmasti kehittymään kirjailijana esikoisteoksensa jälkeen indiekirjailijan tavoin. Esikoisteos on harvoin kirjailijan paras julkaisuformaatista riippumatta.

Odotetaanko siis, että uransa alussa oleva kirjailja vaatii enemmän ohjausta kuin musiikkia tekevä taiteilija? Nähdäänkö kirjallisuus todella niin eritavoin esimerkiksi juuri musiikkiin verrattuna? Onko indiekirjallisuus tästä syystä epäillyttävää, koska oletetaan, ettei minkäänlaista ohjausta ole?

Toinen laatuun vaikuttava mielikuva voi olla teoksen tuottamisen ”helppous” tai viitseliäisyyteen vaikuttavien esteiden vähyys. Oletamme helposti, että kirjan kirjoittamiseen vaaditaan innokkuuden ja sitkeyden lisäksi vain tietokone, jollainen löytyy jo lähes jokaisesta taloudesta. Tämä voi toki madaltaa kynnystä lähteä yrittämään kirjan kirjoittamista. Kun yhtälöön lisätään palveluntarjoaja, joka saa käsikirjoituksesta aikaiseksi kirjan ilman, että kirjailijalta vaaditaan vahvoja tietoteknillisiä taitoja, kentälle putkahtaa helpommin myös heikkotasoisempia teoksia. Tämä saattaa olla yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa indiekirjoihin kohdistuviin ennakkoluuloihin.

Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan selitä, miksi indiekirjoihin liittyy niin paljon voimakkaita tunteita, jopa vastustusta, joita muilla taiteenaloilla ei välttämättä samassa määrin esiinny. Onko siis niin, että koska indie-elokuva on saanut kerättyä rahansa ”jostain”, se on siten myös käynyt läpi jonkinlaisen hyväksyttävän portinvartijaprosessin? Tai jos indiebändi on saanut aikaiseksi omakustannesinglen, he ovat tehneet tarvittavat levyntuottamiseen liittyvät selvitykset siinä määrin, että heidän nähdään tuntevan alansa paremmin kuin indiekirjailijan omansa? Koska kuka tahansa osaa kirjoittaa jo pelkän peruskoulun pohjalta, eikö? Kyse on vain siitä, että kirjailija tarvitsee *aina* jonkin ulkopuolisen ohjaamaan itseään ja sanomaan, mikä on oikein? Vasta tämän jälkeen teoksella on mahdollisuus tulla luetuksi ilman, että siitä etsitään ensisijaisesti vain virheitä.

Ovatko siis indiemusiikin ja indiekirjojen lähtökohdat jo aivan erilaiset? Vai ovatko mielikuvat ja odotukset taiteilijan alkutilanteen taitotasosta erilaiset?

Kiinnostavuus

Indiekirjan kohdalla on mahdollista, etteivät lapsuudenmuistot taikka sukulaisen sankarilliset sotakokemukset kiinnosta suurempaa  yleisöä. Tosin, tällaisia teoksia ei välttämättä julkaistakaan kaupallisuus ja myynti mielessä vaan tarkoituksena on nimenomaan julkaista kirja vain oman suvun ja tuttavapiirin iloksi. Näitä teoksia tulisikin siten arvioida niiden ei-kaupallisen tarkoituksen ja tehtävän kautta.

Musiikissa ei myydä pelkästään tarinalla vaan myös melodialla ja saundilla. Ehkäpä musiikkikappale on ylipäätään helpompi ottaa kuunteluun ja hyväksyä se soittolistalleen, olipa sen takana millainen rahoituskuvio tahansa.

Lisäksi musiikin hinnoittelu poikkeaa kirjojen vastaavasta. Jos kuuntelet Spotifysta indie-kappaleen ilmaiseksi, et välttämättä koe menettäneesi paljoa, jos et kappaleesta pidäkään. Unohdat kyseisen kolmen ja puolen minuutin hetken elämästäsi ja jatkat seuraavaan kappaleeseen. Jos taas pidät löytämästäsi kappaleesta, saatat ennenpitkää ostaa lipun artistin/bändin keikalle.

Kirjan ollessa kyseessä indiekirjailija voi yliarvioida tarinansa kiinnostavuuden. Kirjailija ei myy kirjansa ohella muuta esiintymistä siinä, missä indiemuusikko voi saada kappaleidensa johdosta keikoilleen maksavaa yleisöä. Kirja on indiekirjailijan lopputuote, ei ”sisäänheittotuote”, ja teoksen kanssa vietetään pidempi aika kuin kolme ja puoli minuuttia.

Onko siis luonnollista odottaa taiteelliselta teokselta enemmän, jos se parissa viettää enemmän aikaa?

Kiinnostavuuteen liittyy kirjan kohdalla myös painokkaasti visuaalisuus, joka on taas vahvasti kytköksissä mielikuvaan kirjan laadusta. Sekä kirjan taitolla että sen kannella on merkitystä. Fonttivalinta, tekstikappaleiden tavutus ja tasaaminen, sekä lukujen jako kertoo jo jotain kirjailijan tietotaidosta. Kirjan kannella on yllättävän paljon väliä ja jos omakustannekirjastaan haluaa ammattimaisesti tehdyn näköisen, se vaatii usein ammattilaisten palkkaamisen. Huono tai epäkiinnostava kansi voi taas pitää potentiaaliset lukija loitolla, valitettavasti, ja antaa kirjasta huonolaatuisemman mielikuvan, mitä se saattaa todellisuudessa olla. Kun asiaa jää ajattelemaan, se hätkähdyttää. Yksi kuva voi oikeasti estää jotakuta tarttumasta kirjaan.

Onko ilmainen parempi kuin halpa?

Myös kirjojen hinnoittelulla on merkitystä. Suomessa ollaan vasta viime vuosina havahduttu siihen, ettei e-kirjaa kannata välttämättä myydä samaan hintaan kuin paperilla painettua vastinettaan. Mikäli indiekirja ei ole kuvakirja, painotusta edulliseen hintaan tarjottavaan e-kirjaan kannattaa harkita vakavamminkin. Mutta onko kirjojen kohdalla halpuus merkki huonoudesta? Musiikin oletetaan olevan tarjolla ilmaiseksi, mutta jos kirja on ilmainen, voiko se edes olla hyvä? Odotukset ja mielikuvat musiikkia ja kirjoja kohtaan ovat hyvin erilaiset myös tästä kulmasta tarkasteltuna.

Lue lukunäyte ja kokeile

Mikä on siis tarpeeksi kiinnostavaa ja mikä hinta on millekin teokselle sopivin? Kirjallisuudessa viihdekirjallisuus nähdään herkemmin halpana kioskikirjallisuutena, jossa on huonouden leima. Samantyylinen, astetta synkempi leima häilyy sitkeästi omakustanteiden yllä.

Kirjallisuuden kentällä harrastepohjalta kirjoittaminen tuomitaan yhä helposti huonoksi sen sijaan, että sen sallittaisiin olla rauhassa erilaista, rajoja ja kaavoja kokeilevaa, ja kulmistaan sallitusti rosoista. Osa näistä kokeilusta onnistuu tarjoamaan lukijoille jotain lukemisen arvoista, osaa ei lue kukaan. Verkkokirjakaupoissa lukijalle on onneksi tarjolla lukunäytteitä, joiden perusteella voi tarkistaa onko teoksen teksti sillä tasolla, jonka lukija voi henkilökohtaisesti hyväksyä.

Neljän vuoden ponnistus

On vierähtänyt jo nelisen vuotta siitä, kun kirjasin työlistalleni Allianssi.125-kirjasarjan kotisivujen uudistamisen. Tein jo silloin päätöksen, että sivut tulisi aloittaa kokonaan uudestaan ja siirtää ne uudelle, nopeammin latautuvalle alustalle. Luulisi, että nykyaikaisilla vimpaimilla, tekniikoilla ja ohjeistuksilla asia olisi hoitunut ”suitsait sukkelaan”, mutta käytännössä kotisivu-uudistus jäi aina tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi.

Marraskuussa 2019 otin viimein ensimmäisen konkreettisen askeleen uusien kotisivujen suuntaan ostamalla kirjasarjalle oman domain-tunnuksen. Kotisivun uudistuksen myötä aloitan myös bloggaamisen, jota olen jo harjoittanut hieman kirjasarjan Facebook-sivujen kautta julkaisemalla muistiinpanoja.

Vuosi 2020 on siis muutosten vuosi. Tästä on hyvä aloittaa.

-Raita