Indiekirjailijan eväät

Perustaidot tekstinkäsittelystä, huterat tiedot kirja-alasta, läpikuultavan ohut ymmärrys kirjojen omakustannekentästä ja hyppy tuntemattomaan ilman ensimmäistäkään suunnitelmaa.

Nuo olivat evääni kesällä 2011, kun tein päätöksen julkaista nettiin laittamani tarinan kirjamuodossa. Ennen tätä olin ajatellut, että jos tarinani koskaan päätyisi kirjoihin ja kansiin, Allianssi.125 olisi vain yksi kirja kahdella etukannella. Näin ollen kirja olisi pitänyt kääntää ympäri, kun oli aika aloittaa  tarinan toisen puoliskon lukeminen. Tämä erikoinen kuvitelma ei tietenkään ollut toteutettavissa ja tuloksena oli loppujen lopuksi kaksi kirjaa.

Niinpä käsissäni oli yllättäen kirjoja, enkä tiennyt mitä niiden kanssa olisi pitänyt tehdä. En edes tiennyt uskalsinko tehdä mitään. Kannattiko niistä puhua ystäväpiiriä pidemmälle lainkaan vai pitäisikö alkaa panostaa englanninkielisiin painoksiin? Olinhan ajatellut tarinan englanniksi ja vasta kirjoittamisen vaiheessa se sai suomenkielisen muotonsa.

Aloin kuitenkin hiljalleen opetella uutta. Turvauduin internetin pohjattomiin viisasteluihin, sillä aiheesta ei ollut kursseja tarjolla, eikä minulla ei ollut ketään, jolta olisin voinut neuvoja ja vinkkejä kysyä. Toki tiedostin, etten ollut ainoa omakustanteisesti kirjansa julkaissut, mutta en edes harkinnut etsiväni käsiini muita kaltaisiani. Oletin suurimman osan heistä kirjoittavan muistelmia muutenkin. Minun oli siis sovellettava luettua ja improvisoitava.

Onneksi en tuolloin tiennyt kaikkia valintani seurauksia. Jouduin purkamaan ja kerimään, opettelemaan sosiaalisen median lainalaisuuksia, toteamaan kirja-alan oikukkuuden sekä suhteuttamaan odotuksiani. Tein virheitä, typeriäkin sellaisia. Myös osa odotuksistani romuttui perinpohjaisesti, mutta toiset taas ylittyivät moninkertaisesti. Vuosien mittaan pääsin viimein tapamaan sekä kirjailijoita että lukijoita, ja tietämättömyyden kupla, jossa olin ollut eristyksissä jo jonkin aikaa alkoi hitaasti mutta varmasti ohentua. 

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat siis opettaneet paljon, mutta enpä olisi osannut kuvitellakaan että yksi suurimmista oppivuosistani olisi ollut viimeisin! Ja sille on hyvin erityinen syy.

Noin puolitoistavuotta sitten sain kutsun Finncon 2019 -keskustelupaneeliin, jonka aiheena oli kotimaisen spefin kirjoittaminen omakustantamisen näkökulmasta. Kanssapanelistejani olivat Inna Airola, jonka Kaaren tarinasta olin jo tietoinen, sekä Janne Kellari, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tämä ei ollut minulle ensimmäinen keskustelupaneeli, johon oli kutsuttu pelkästään indiekirjailijoita (esim. Helsingin kirjamessut 2018), mutta tällä kertaa jäin miettimään, kuinka paljon mahtoi olla muita  ”Janneja”, joista en ollut vielä tietoinen. Ehkä osaksi sen vuoksi sanoin tuon keskustelun aikana jotain sellaista, joka jäi itämään.

Totesin enemmän tai vähemmän näin: ”Indiekirjailijoiden pitäisi verkostoitua.”

Muutama kuukausi vierähti ja oli taas Helsingin kirjamessujen aika. Tällä kertaa indiekirjailijoilla oli mahdollisuus tavata vapaamuotoisemmin viinin ja pienen naposteltavan äärellä, ja kohtasin ensimmäistä kertaa kasvotusten Anna Kaijan, S.A. Keräsen ja E.E. Leivon. Ilta oli onnistunut ja ajatustenvaihto käynyt luontevasti. Seuraavana päivänä oli esiintymisvuoroni ja pääsin jälleen keskustelemaan Innan kanssa. Tällä kertaa seuraamme liittyi hiljattain esikoisensa julkaissut Skessa Kaukamaa. Viimeistään tässä vaiheessa kuplalleni oli tapahtumassa jotain peruuttamatonta.

Kirjailijan työ on usein yksinäistä puurtamista, mutta vielä asteen verran yksinäisempää se on indiekirjailijalle. Parasta tällä polulla on eittämättä itsenäisyys ja siitä seuraava vapaus. Haluamme tehdä asiat omalla tavallamme. Siitäkin huolimatta indiekirjailijoiden tapaamisessa oli joitain erityistä. Oli selvää, että meillä kaikilla oli yhteinen ymmärrys siitä, mitkä ovat tekemisemme mutkat, matalikot ja karikot. Samalla me myös ymmärrämme toistemme onnistumiset ja ilot. Ja kaikissa meissä oli selvästikin ripaus pientä kapinahenkeä!

Eikä yksikään meistä pyydellyt anteeksi sitä, että teemme juttuamme omin päin.

Kohtaamisemme ei rajoittunut kirjamessujen hälinään vaan olen saanut vaihtaa ajatuksia kohtaamieni kollegoiden kanssa vastakin.  Tutustuin ennen pitkään myös Katri Siskoon, toisen indiekirjailijan kautta tietenkin! On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon indiekirjailijoissa on lahjakkaita tarinankertojia, sekä kuinka laajaa tietämystä heillä on kirja-alan eri osa-alueista. Tiedonvaihdon merkitystä ei voi koskaan vähätellä, lisäähän se ymmärrystä ja luo perustan luovuudelle sekä ongelmaratkaisulle. Olen siis oppinut paljon.

On myös erittäin ilahduttavaa huomata, kuinka paljon taitavammin muut indiepolulle astuneet kirjailijat  osaavat kapeaa ja mutkikasta reittiämme pitkin kulkea. Vuonna 2011 minulla ei juurikaan ollut valmiuksia, joita kohtaamillani kollegoilla on heidän oman polkunsa alkumetreiltä saakka ollut, mutta jotenkin me silti päädyimme samaan paikkaan.

Ja nyt minun elämässäni on useampi kuin yksi, joilta voin tarvittaessa neuvoa ja vinkkejä kysyä. 

Tästä saattaa olla alku jollekin uudelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s