Viidennen osan soundtrack

Musiikki on oleellinen osa kirjoittamistani ja käytän musiikkia kirjoittamisen apuna kahdella tavalla. Kun suunnittelen tarinaa, ammennan musiikista ideoita. Tässä vaiheessa kuuntelen musiikkia keskittyneesti ja kuulokkeet korvilla.

Joskus minua inspiroi yksittäisen kappaleen melodia ja erityisesti sen sävy, joka on omiaan herättelemään minussa mielikuvia. Joskus taas jonkin yksittäisen musiikkikappaleen lyriikat, ehkä jopa vain pari sanaa niistä, takertuvat mieleen ja antavat lähtölaukauksen kohtauksen rakentamiselle. 

Kun tarinan suunnittelu on edennyt kirjoittamiseksi, laitan musiikin soimaan taustalle ja äänenvoimakkuus pysyy hyvin matalana. Tässä vaiheessa jokin jo minua tarinan suunnitteluvaiheessa inspiroinut kappale voi toimia tunnelman luojana. Kappale siis auttaa minua vajoamaan arkisista ajatuksistani syvemmälle luomaani fiktiiviseen maailmaan. Toisinaan taas kuuntelen pelkästään instrumentaalimusiikkia, jottei musiikkikappaleen sanoitukset alkaisi viedä huomiotani toisaalle työstettävästä tekstistä. 

Eri Allianssi.125-sarjan osien kohdalla olen jäänyt kiinni eri musiikkikappaleisiin. Tulevan viidennen osan kohdalta osaan eritellä erityisesti neljä kappaletta. Jaan ne Terra Unionian ja Hirundan mukaan.

Terra Unionia: 

Rupert Gregson-Williams: Sagana 

Rauhallinen, vakava ja kaunis kappale The Crown-sarjan soundtrackilta. Tämä on tarjonnut mielikuvia muun muassa Tilian osuuksiin.

Enigma – Push The Limit

Lenan osuudet ovat saaneet potkua tämän kappaleen soundimaailmasta.

Hirunda:

Xx- Fiction

Jokin tässä kappaleessa saa minut miettimään Janin edesottamuksia Gavialiksen kaduilla.   

M86 – Midnight city

Tämä on mitä ilmeisimmin yön pimentävän Gavialiksen teemakappale! Erityisesti ajattelen yöllisen kaupungin halki ja poikki kiitäviä junia.

Viimeisenä instrumentaalimusiikkia, joka on toiminut viidennen osan kirjoittamisen ”taustaäänenä” hyvin monena päivänä: 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s