Indieteos on taiteellinen kokonaisuus, joka on alansa virallisten rahoituskanavien rahoituksesta riippumatonta (eli omakustanteinen), ja jonka tekijänä voi olla yhtä hyvin harrastaja tai ammattilainen. Tarjolla on muun muassa indie-elokuvaa, indiepelejä ja indiemusiikkia, joille on löytynyt omat ekologiset lokeronsa ja yleisönsä. Mutta yksikään edellä mainituista ei taida herättää yhtä paljon mielipiteitä ja tunteita kuin indiekirja.

Vierailin Takakansi-podcastissa helmikuun alussa ja podcastia isännöivä Marko Suomi esitti minulle kysymyksen siitä, miksi indie ei ole kirjallisuuden kentällä saanut samanlaista jalansijaa kuin muilla taiteenaloilla. En osannut vastata kysymykseen tyhjentävästi, mutta jäin pohtimaan asiaa. Kirjoitan tässä blogitekstissä auki muutamia arveluitani syihin liittyen. Vertaan indiekirjaa ensisijaisesti indiemusiikkiin ja niihin olettamuksiin, joita minulla on indiemusiikin tuotantoa koskien.

Laatu tai oletus siitä

Kyse on usein mielikuvista ja niistä kumpuavista ennakko-odotuksista.

Musiikkimaku on yksilöllinen, kuten ovat mieltymykset kirjagenrejäkin kohtaan. Musiikin tuottaminen vaatii kuitenkin soitto- ja/tai laulutaidon, jota ei ihan jokaiselta musiikista nauttivalta keskivertokuuntelijalta löydy. Tämän lisäksi muusikolta vaaditaan vielä viitseliäisyyttä etsiä sopiva äänitysstudio, hoitaa kaikki äänitteeseen vaadittavat koodit kuntoon ja muistaa muut prosessiin liittyvät ilmoitukset ja luvat. Omakustanteisen musiikkikappaleen äänitys vaikuttaisikin siis jo vaativan jonkintasoista perehtymistä itse tuotantoprosessiin. Tämä voi jo itsessään toimia eräänlaisena ”portinvartijana”, eli esteenä, jota ei ihan jokainen musiikin soittamisesta nauttiva henkilö ylitä. Tai ehkä juuri mielikuva asiasta on tällainen.

Mielikuva kirjan laadusta nojaa vahvasti portinvartijaan. ”Joku”, jonka oletetaan olevan oikeassa, arvioi käsikirjoituksen arvon ja vasta sitten se saa statuksen hyväksyttynä teoksena. Tämä siitäkin huolimatta, että myös kustannussopimuksen saanut esikoiskirjailija tulee varmasti kehittymään kirjailijana esikoisteoksensa jälkeen indiekirjailijan tavoin. Esikoisteos on harvoin kirjailijan paras julkaisuformaatista riippumatta.

Odotetaanko siis, että uransa alussa oleva kirjailja vaatii enemmän ohjausta kuin musiikkia tekevä taiteilija? Nähdäänkö kirjallisuus todella niin eritavoin esimerkiksi juuri musiikkiin verrattuna? Onko indiekirjallisuus tästä syystä epäillyttävää, koska oletetaan, ettei minkäänlaista ohjausta ole?

Toinen laatuun vaikuttava mielikuva voi olla teoksen tuottamisen ”helppous” tai viitseliäisyyteen vaikuttavien esteiden vähyys. Oletamme helposti, että kirjan kirjoittamiseen vaaditaan innokkuuden ja sitkeyden lisäksi vain tietokone, jollainen löytyy jo lähes jokaisesta taloudesta. Tämä voi toki madaltaa kynnystä lähteä yrittämään kirjan kirjoittamista. Kun yhtälöön lisätään palveluntarjoaja, joka saa käsikirjoituksesta aikaiseksi kirjan ilman, että kirjailijalta vaaditaan vahvoja tietoteknillisiä taitoja, kentälle putkahtaa helpommin myös heikkotasoisempia teoksia. Tämä saattaa olla yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa indiekirjoihin kohdistuviin ennakkoluuloihin.

Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan selitä, miksi indiekirjoihin liittyy niin paljon voimakkaita tunteita, jopa vastustusta, joita muilla taiteenaloilla ei välttämättä samassa määrin esiinny. Onko siis niin, että koska indie-elokuva on saanut kerättyä rahansa ”jostain”, se on siten myös käynyt läpi jonkinlaisen hyväksyttävän portinvartijaprosessin? Tai jos indiebändi on saanut aikaiseksi omakustannesinglen, he ovat tehneet tarvittavat levyntuottamiseen liittyvät selvitykset siinä määrin, että heidän nähdään tuntevan alansa paremmin kuin indiekirjailijan omansa? Koska kuka tahansa osaa kirjoittaa jo pelkän peruskoulun pohjalta, eikö? Kyse on vain siitä, että kirjailija tarvitsee *aina* jonkin ulkopuolisen ohjaamaan itseään ja sanomaan, mikä on oikein? Vasta tämän jälkeen teoksella on mahdollisuus tulla luetuksi ilman, että siitä etsitään ensisijaisesti vain virheitä.

Ovatko siis indiemusiikin ja indiekirjojen lähtökohdat jo aivan erilaiset? Vai ovatko mielikuvat ja odotukset taiteilijan alkutilanteen taitotasosta erilaiset?

Kiinnostavuus

Indiekirjan kohdalla on mahdollista, etteivät lapsuudenmuistot taikka sukulaisen sankarilliset sotakokemukset kiinnosta suurempaa  yleisöä. Tosin, tällaisia teoksia ei välttämättä julkaistakaan kaupallisuus ja myynti mielessä vaan tarkoituksena on nimenomaan julkaista kirja vain oman suvun ja tuttavapiirin iloksi. Näitä teoksia tulisikin siten arvioida niiden ei-kaupallisen tarkoituksen ja tehtävän kautta.

Musiikissa ei myydä pelkästään tarinalla vaan myös melodialla ja saundilla. Ehkäpä musiikkikappale on ylipäätään helpompi ottaa kuunteluun ja hyväksyä se soittolistalleen, olipa sen takana millainen rahoituskuvio tahansa.

Lisäksi musiikin hinnoittelu poikkeaa kirjojen vastaavasta. Jos kuuntelet Spotifysta indie-kappaleen ilmaiseksi, et välttämättä koe menettäneesi paljoa, jos et kappaleesta pidäkään. Unohdat kyseisen kolmen ja puolen minuutin hetken elämästäsi ja jatkat seuraavaan kappaleeseen. Jos taas pidät löytämästäsi kappaleesta, saatat ennenpitkää ostaa lipun artistin/bändin keikalle.

Kirjan ollessa kyseessä indiekirjailija voi yliarvioida tarinansa kiinnostavuuden. Kirjailija ei myy kirjansa ohella muuta esiintymistä siinä, missä indiemuusikko voi saada kappaleidensa johdosta keikoilleen maksavaa yleisöä. Kirja on indiekirjailijan lopputuote, ei ”sisäänheittotuote”, ja teoksen kanssa vietetään pidempi aika kuin kolme ja puoli minuuttia.

Onko siis luonnollista odottaa taiteelliselta teokselta enemmän, jos se parissa viettää enemmän aikaa?

Kiinnostavuuteen liittyy kirjan kohdalla myös painokkaasti visuaalisuus, joka on taas vahvasti kytköksissä mielikuvaan kirjan laadusta. Sekä kirjan taitolla että sen kannella on merkitystä. Fonttivalinta, tekstikappaleiden tavutus ja tasaaminen, sekä lukujen jako kertoo jo jotain kirjailijan tietotaidosta. Kirjan kannella on yllättävän paljon väliä ja jos omakustannekirjastaan haluaa ammattimaisesti tehdyn näköisen, se vaatii usein ammattilaisten palkkaamisen. Huono tai epäkiinnostava kansi voi taas pitää potentiaaliset lukija loitolla, valitettavasti, ja antaa kirjasta huonolaatuisemman mielikuvan, mitä se saattaa todellisuudessa olla. Kun asiaa jää ajattelemaan, se hätkähdyttää. Yksi kuva voi oikeasti estää jotakuta tarttumasta kirjaan.

Onko ilmainen parempi kuin halpa?

Myös kirjojen hinnoittelulla on merkitystä. Suomessa ollaan vasta viime vuosina havahduttu siihen, ettei e-kirjaa kannata välttämättä myydä samaan hintaan kuin paperilla painettua vastinettaan. Mikäli indiekirja ei ole kuvakirja, painotusta edulliseen hintaan tarjottavaan e-kirjaan kannattaa harkita vakavamminkin. Mutta onko kirjojen kohdalla halpuus merkki huonoudesta? Musiikin oletetaan olevan tarjolla ilmaiseksi, mutta jos kirja on ilmainen, voiko se edes olla hyvä? Odotukset ja mielikuvat musiikkia ja kirjoja kohtaan ovat hyvin erilaiset myös tästä kulmasta tarkasteltuna.

Lue lukunäyte ja kokeile

Mikä on siis tarpeeksi kiinnostavaa ja mikä hinta on millekin teokselle sopivin? Kirjallisuudessa viihdekirjallisuus nähdään herkemmin halpana kioskikirjallisuutena, jossa on huonouden leima. Samantyylinen, astetta synkempi leima häilyy sitkeästi omakustanteiden yllä.

Kirjallisuuden kentällä harrastepohjalta kirjoittaminen tuomitaan yhä helposti huonoksi sen sijaan, että sen sallittaisiin olla rauhassa erilaista, rajoja ja kaavoja kokeilevaa, ja kulmistaan sallitusti rosoista. Osa näistä kokeilusta onnistuu tarjoamaan lukijoille jotain lukemisen arvoista, osaa ei lue kukaan. Verkkokirjakaupoissa lukijalle on onneksi tarjolla lukunäytteitä, joiden perusteella voi tarkistaa onko teoksen teksti sillä tasolla, jonka lukija voi henkilökohtaisesti hyväksyä.